Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Haaste ja tunnustus Piparmintulta



Sain mukavan tunnustuksen ja haasteen Piparmintun Multaa ja mukuloita -blogista! Haaste tuli jo parisen viikkoa sitten, mutta nyt oli sellainen fiilis, että voisi vastailla siihen. Tässäpä kysymykset ja vastaukseni niihin.

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.




2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.

Blogin aloitin viime vuoden helmikuussa, eli olen blogannut nyt puolentoista vuoden ajan. Aloittaminen tuli mieleeni ensimmäisen kerran jo vuonna 2011, jolloin tein blogille pohjan, mutta en sitten tullut heti aloittaneeksikaan sitä, joten sen aloitus virui paljon myöhäisemmäksi. Kerran helmikuussa aamulla, juuri herättyäni päätin että nyt sen aloitan.

Mielessäni oli heti, että tästä tulee ns. sekablogi missä on vähän kaikkea. Enimmäkseen kuvia ja kerrontaa aikaansaannoksistani - käsitöistä, leipomuksista ja muista harrastuksista. Ja ajatuksena olikin että tämä olisi enimmäkseen vuodenaikapainotteinen blogi eli ajankohtaiset asiat olisi niitä mistä kirjoittaisin. Nykyään huomaan että aiheet pysyvät melko tiiviisti kukkien ympärillä, onhan nimikin Kukkia ja koukeroita. Koukerot ovat niitä muita asioita sitten ;D


3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.

No, minä en tunne vielä olevani mitenkään osaava bloggaaja, mutta joitakin neuvoja voisin antaa.
Enain tulee mieleeni blogin ulkonäkö. Vaikka jossain bloggerin ohjeissa sanotaan (muistaakseni?) ettei saa liikaa kiinnittää blogin ulkonäköön huomiota, no ei tietenkään liikaa mutta tärkeä osa se minusta kuitenkin on.

Ainakin luettavuus blogissa täytyisi olla suht vaivatonta, esim. kirjasinkoko ei kovin pientä, ja joskus tekstiä voi tulla enemmänkin, jolloin olisi hyvä jaksottaa ne pienempiin osiin - näin lukeminen tuntuu kivemmalta. Yhtä pötköä kirjoitettu teksti tuntuu yksitoikkoisemmalta kuin jaksotettu. Ja kuvat ovat tosi mukavia kirjoitusten lomassa - vaikkeivat ne liittyisi ko. aiheeseen ollenkaan :)

Lukijoiden kommentit ovat aina kivoja, aina ei tarvitse olla  pitkiä lauseita, joskus  riittää vaikka vain muutama sana.  Ja minusta itsestäni tuntuu bloggaajana, että kun vastaan blogitekstini kommentteihin, niin silloin vastaus saisi  olla lyhyempi kuin kommentoijan esittämä. Näin se tuntuu jotenkin "kohteliaammalta". Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin.

Nyt ei taida tulla mitään muuta oikein mieleen. No se vielä että kun itse tykkään vuodenaikojen vaihtelusta, niin sekin voisi näkyä blogin ulkomuodossa - esim. puutarhablogien kohdalla ainakin. Kokemuksen kautta oppii, ja blogin edetessä voi aivan hyvin muuttaa mieltään, blogin tyylin ja vaikkapa käsiteltävien asioiden suhteen, muutosta ei pidä pelätä. Blogimaailma on kyllä ihana - huvi ja hyöty täällä käy käsi kädessä :D



4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.

Kiitos haasteesta Piparminttu - Multaa ja mukuloita -blogista!


5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.


Nimeän viisi blogia - ottakaa haaste vastaan jos siltä tuntuu - nyt tai myöhemmin teille sopivana ajankohtana.

kaupunkilaistyttö
versoja vaahteramäeltä
kukkaiselämää
kotipellolla
kivipellonsaila


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!

* Tuulikki *

16 kommenttia:

  1. Olet ollut ahkera bloggaaja ja lukijoitakin olet saanut lyhyessä ajassa mukavasti. Paprikasi näyttävät todella herkullisilta. Itse en ole onnistunut siinä koskaan, enkä enää viitsi yrittääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitettavia asioita vaan plompsahtaa täältä aika ajoin, sen kummemmin miettimättä. Joskus on pidempiä taukoja mutta se johtuu yksinkertaisesti siitä ettei ehdi.
      Paprikan kasvatus ei todellakaan "kannata" kun kasvatusaika on todella pitkä eikä yksi taimi niin hirveästi hedelmiä tee - mutta sen kasvua on todella mukava seurata, niin kuin kaikkien muidenkin, tietysti :)
      Ihanaa viikkoa sinulle Vaahteran lehden Leena <3

      Poista
  2. Kiitos, Tuulikki! Sulla on noin lyhyessä ajassa jo melkoisesti lukijoita. Upeita syyshohdekukkia. Mulla ne eivät oikein menesty. Viidestä vain yksi on hengissä. Muutin sen paikkaa, josko piristyisi.

    Kiitos kovasti haasteesta ja muistamisesta. Yritän vastata, joskin olen aika huono näissä... Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut blogiaikana muutama arvonta, jonka vuoksi varmaan on niitä lukijoita tullut lisää. Keltainen ja oranssi väri syksyllä lämmittää niin mieltä :D
      Vastaat sitten kun on sellainen fiilis, kivoja nämä haasteet välillä eikös vaan :)
      Kiitos, Satu <3

      Poista
  3. Kiva kuulla sun tarinasi blogistina! Satokausi näyttää sielläkin kypsyvän - omat paprikat on mulla edelleen siellä haavelistalla. Ehkä ensi vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi siinä menikin aloitusta miettiessä, mutta sitten se alkoikin sujua kuin itsestään kun alkuun pääsi.
      Koitanpa omalta osaltani "yllyttää" ensi keväänä kaikkia blogini lukijoita kasvattamaan paprikoita ;D

      Poista
  4. Kiitos haasteesta. Otan sen vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, Kaupunkilaistyttö ❤️
      Jään odottelemaan sinun vastailuja, ihan mukavia välillä nämä haasteet..

      Poista
  5. Kiitos Tuulikki<3 Nappaan haasteen mukaani.. täällä sinun blogissasi on aina mukava piipahdella ihastelemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, Tanni :) Mukava lukea sitten toistenkin ajatuksia aiheesta.
      Kiitos paljon - sinunkin "luonasi" on kiva käydä :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Tuija <3
      Jälkeenpäin aina tulee mieleen joitain asioita, mutta jospa joku haastettavista vaikka sattuisi tarttumaan niihin asioihin..

      Poista
  7. Kiva lukea vastauksiasi! Jotenkin olin kuvitellut (en tiedä miksi :)), että olisit kirjoittanut blogia pidempäänkin.
    Hyvä idea, että puutarhablogin ulkonäkö muuttuisi vuodenaikojen mukaan! Ne kun vaikuttavat niin merkittävästi kaikkeen: tunnelmaan ja jopa puutarhurin sielunelämään :) Itse olen harvinaisen surkea päivittämään edes blogibanneria, koska aina tuntuu, että siitä tulee juuri sellainen "ite tein" askartelutuotos. Mutta tekemällä oppii ja ihailen itse kuitenkin sellaisia blogeja, jonka ulkonäköön on panostettu.

    VastaaPoista
  8. Tuolla jossain tiedoissa onkin maininta että olen ollut bloggerissa vuodesta 2011, mutta blogini "uinui" muutaman vuoden, ennen kuin rohkaistuin aloittamaan.
    Mulla nuo bannerit ovat vaihtuneet tuhka tiheään, vaikkei vuodenaika vaihtuisikaan. Olen oikeassa elämässäni vilkasta ja liikkuvaista sorttia joten blogininkin taitaa olla juuri minun oloiseni ;D
    Kiitos Piparminttu kun haastoit minut mukaan - oli kiva kirjoitella välillä toisenlaisistakin aiheista.

    VastaaPoista
  9. Kivat kysymykset kivassa haasteessa :) mukavaa viikkoa sinullekin !

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!