Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

perjantai 6. toukokuuta 2016

Intiaanitoukokuu

 
"Uuu - on aika herätä talviunesta ja oikoa jäseniä. . "
 
No huhhuh minkälaisen sään saimme - ihan mahdottoman lämmintä ja kesäisen ihanaa!! Kesäkin tuli ihan hupsista vaan, jotta ei meinaa perässä pysyä! Koivutkin ovat tulleet hiirenkorville ihan parin päivän sisällä, viime viikkoinen vesisade taisi tulla juuri sopivaan aikaan. Ja pihan ja metsän lintusilla on kova kiirus tuolla, sirkutuksesta päätellen. Tikkakin on tullut pihapiiriin pesimäaikeisiin.. 
 
 
Eilen, helatorstaina, kävimme Lappeenrannan Plantagenissa haistelemassa kevään tuulia. Yrttejä olin aikonut ostaa, mutta ei niitä siellä vielä ollut paljoakaan. Myös koristeheinät ja kärhöt kiinnostivat..
 

Sain mieheltäni äitienpäivälahjaksi jalokärhön, kun sain itse valita että minkä kasvin haluan ❤️
 Dr Ruppel  kukki viime kesänä niin kovin kauniisti, että
halusin toisenkin.
Tämä on niin kaunis :DD


Hyväkuntoisia kasveja saa, kun pääsee ensimmäisenä (?) valitsemaan,  nuppujakin jo.


Viime vuotista kukintaa aidan vierustalla.
 
 
Ostin maissin taimia, tässä purkissa niitä näkyy olevan 6 kappaletta - yksikin tosin olisi riittänyt.
Pitänee erotella ne nyt toisistaan ja laittaa vielä vähäksi aikaa kasvihuoneeseen odottelemaan ilman lämpenemistä. Haaveena syödä syksyllä keitettyjä maissintähkiä voisulan kera, ah ja nam..
 
 
Koristeheiniä lähti mukaan kaksi,
Koristekastikka Calamaegrostis x acutiflora "Karl Foerster"
Tarkoitus laittaa nämä 1,5 metrisiksi kasvavat heinät vähän niin kuin
näköesteeksi melko kuivaan paikkaan.
 
 
Kolme karviaismarja-pensaan tainta on hankittu, marjoja on mukava napsia
suuhunsa syksyllä pihalla kuljeskellessa.
Tässäpä nämä  hankinnat tänä keväänä ovatkin,
kesäkukkasia ei tarvitse ostaa tänäkään vuonna, mutta
joitain yrttejä ja purjon taimet on ostettava.
 
 
 Mansikoita laitoin rönsyistä kasvamaan, niistä saan lisättyä mansikkamaata entisen jatkoksi. Samoin ruohosipulia ja punaväriminttua on lisätty jakamalla, ja köynnöshortensiaa on lisätty latvapistokkaasta. Auringonkukat ja kesäkurpitsa on laitettu itämään, samoin gladiolukset ja liljan mukulat on laitettu multiin.
 
 
 Daalian (ovat talvisäilytyksessä muovikasseissa), ja ihmekukan juurakot odottelevat vielä multaan pääsyä. Krassin ja kesäkurpitsan siemenet laitoin juuri tänä aamuna. 
 
 
Tuoksuherneen itäminen jäi kovin vaisuksi, mutta onneksi jotain pari-kolmekymmentä taimea on ilmaantunut. Nyt yritän olla näiden kanssa kieli keskellä suuta, ettei käy niin kuin useampana vuotena - ne jostain syystä kupsahtavat yksi toisensa perään, enkä syytä ole saanut selville. Nyt pidän näitä visusti sisätiloissa, en uskalla viedä ainakaan kasvihuoneeseen enkä varsinkaan ulos, kuin vasta kesäkuun puolella.
 
 
Kasvihuoneessa ei ole mitenkään todella kuuma, vaikka tuommoinen helle on. Huoneen päällä on kaksinkertainen harso suojaamassa viime perjantaina sisältä tuotuja kukantaimia palamiselta.
 
 
* *
 
Ja sitten muita juttuja


 Ostin kaupasta halpis-pussilakanan ja ompelin siitä mökin eteiseen verhot.
Verhot tulivat maksamaan kolmeen ikkunaan yhteensä 8e. Paikkakuntamme kangaskauppa oli kiinni silloin kun minä sinne olisin tahtonut päästä, mutta ei hätiä mitiä - katselin marketin pussilakanahyllyä sillä silmällä . .   ja löytyihän sieltä mieluinen kangas! Missä on sanottu etteikö verhoja voisi tehdä lakanasta :D Minusta nämä ainakin ovat aika somat!



Nyt kaipasin vihreää ja sinistä entisen
valko-keltaruutuisen tilalle.


Tämmöisiä touhuiluja tällä kertaa - ei muuta kuin
oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja mummeille ❤️
ja muillekin aurinkoista, lämmintä viikonloppua!!

14 kommenttia:

  1. Jopa oli kaikkia mukavia keväisiä puuhia tälläkin kertaa! Nuo itse valittavat äitienpäiväkukat ovat parhaita! Mulla on vielä retki tekemättä tarhalle, aion ostaa sieltä itselleni uuden magnolian sen kovaonnisen tilalle, posti toikin tänään laatikollisen kärhönjuurakoita, jotka tilasin Kivistikiltä Eestistä keväällä, niiden purkitus on odottamassa, että ilahduin! Näitä viimeisiä siemenkylvöjä täälläkin tehdään, upeat maissintaimet ostit kyllä! Yrttejäkin, niitä varmaan ei paljoa vielä ole, tosin meidän yksi tarhuri myy niitä aika hyvällä valikoimalla, mutta ovat niin valonpuutteisen hentoja etten niitä ole sitten ostanutkaan. Itse laitoin kiinansipulin ja appelsiinitimjamin kasvuun, molemmat ovat hyvin kasvarissa itäneet, vaikka pieniä vielä!

    Että tuli kauniit verhot, raikkaat, tottakai pussilakanasta voi verhoja tehdä, sillain minäkin olen tehnyt, kangas ratkaisee!

    Nyt riittää kiirettä niin tarhurilla kuin linnuillakin, mukavaa kiirettä kesää odotellessa. On vain niin uskomattoman lämmintä, toivottavasti lämmintä riittää kesällekin!

    Ihanaa äitienpäivää Sinullekin, Tuulikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat niin kauniita, joitakin olen menettänyt vuosien varrella mutta ne mitkä menestyvät, niitä tahtoo lisää :)
      Appelsiinitimjami, sehän kuulostaa houkuttelevalta. Minä ostin tänään sitruunabasilikan, sekin on uusi minulle. Eiköhän niitä yrttejä tule pikapuoliin myyntiin enemmänkin.
      Olin kyllästynty keltaisiin verhoihin vaikka ne aurinkoiset ovatkin, mutta mukava välillä vaihdella. Ihan ihmetellä täytyy näitä ilmoja, kun ei yhtään osannut ennalta odottaa, mutta hyvä näin. :D
      Kiitos mukavasta kommentista taas ❤️ Ja nautitaan säästä ☀️

      Poista
  2. Nyt on kyllä jetsulleen maailman mahtavimmat kelit ja kelpaa olla pihalla. Aurinkoista äitienpäiväviikonloppua Tuulikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavat ilmat!! Nautitaan!
      Kiitos, samoin sinulle Tiia ❤️

      Poista
  3. Nauttikaa lämmöstä ja kevään touhuista!
    Siellä on nyt lämpimämpää kuin täällä!
    Ja ihanat verhot!
    Lakanoista minäkin olen tehnyt verhoja ja pöytäliinoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta - kerrankin täällä lämpimämpää kuin siellä ;D Mutta täällä tuo lämmin ilma tuli niin odottamatta ettei sitä oikein todeksi usko :) Ohuet, kevyet kesäverhot saa lakanakankaasta, eikä maksa kovin paljon. Kiitos Susanna ❤️

      Poista
  4. voi, kun osaisikin ommella! Ihanat verhot!

    Mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat ihan helpot verhot, ja helppo leikatakin kun on "viivat valmiina" :D Kiitos, marketta ❤️

      Poista
  5. Minä kävin samassa Plantsussa keskiviikkona! Nyt on ihanaa aikaa! Nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo puutarhamyymälät ovat ihan mielettömän houkuttelevia tähän aikaan vuodesta! Nautitaan ihanista ilmoista ❤️

      Poista
  6. Oi nuota Sinun kukantamiasi, ihan kateeksi käy ☺
    Hyvää Äitienpäiväviikonloppua Sinulle Tuulikki ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ma-te ❤️
      Ihanaa huomista äitienpäivää myös sinulle!

      Poista
  7. Ihana äitienpäivälahja :) Aurinkoisia kevätpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu ❤️
      Samoin sinne!

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!