Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kirsikkainen mutakakku





Ainekset                

200 gFazerin  tummaa suklaata
200 gvoita
3 kplmunaa
2 dlsokeria
1 tlleivinjauhetta
2,5 dlvehnäjauhoja
n. 10 kplsäilöttyjä kirsikoita

 

Tee näin

Laita uuni lämpenemään 175-asteeseen. Sulata voi kattilassa. Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää voin joukkoon paloiteltu suklaa.  Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Yhdistä voi-suklaaseos sekä jauhoseos muna-sokerivaahtoon ja kääntele lopuksi joukkoon kuutioidut kirsikat. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija 23–25 cm) ja paista noin 30 minuuttia. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.

Lisäsin suklaaseokseen 1 tl kaakaojauhetta, koska käytin maitosuklaata. Paistoin kakkua 10 min kauemmin kuin ohjeessa neuvottiin, paiston lopussa laitoin leivinpaperin kakun päälle, ettei pinta ruskistu liikaa.

Päälle laitoin aimo mojauksen kirsikkahilloa ja kermavaahtoa, ja koristelin suklaalastuilla.
Arvatkaa oliko hyvää, ja veikö kielen mennessään.. :)
Tämä on muunneltu ohje Fazerin vadelmaisesta mutakakusta.



 
 
*  *  *
 
Tämmöistä tänään,
ihanaa sunnuntaipäivää kaikille  !!
 
-  Tuulikki  -


Ps. Käykäähän arvuuttelemassa edellisessä postauksessa, mikä esine mahtaa olla kyseessä ..


19 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä kakkua - pitääpä kirjoittaa ohje muistiin :) KIITOS !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa sunnuntaipäivää sinulle Tuulikki :)

      Poista
    2. Kiitos, Ronja Ryövärintytär, Suvi ja ma-te <3
      Ihan mielettömän ihanaa kakkua, teen kyllä toistekin!
      Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa teille ♥

      Poista
  2. Herkullisen näköinen kakku ja sopivan simppeli mullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello, mielettömän hyvää onkin! Helppo valmistaa ja pitääkin jäädä keskeltä vähän "raa`aksi" , se on sen juju :)

      Poista
  3. Nami mitä herkkua! Muodot vaan eivät salli leipoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta voihan sitä sunnuntaina herkutella - ihan vähän vain :) Tosiaan on tuossa kyllä varmaan turkasen paljon kaloreita.. voita, suklaata, munia, sokeria - mutta ei ollenkaan kermaa. :)

      Poista
  4. Oi, mitä hekkua, tämä ohje on kopsattava!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopsaa ihmeessä, ja sitähän voi muunnellakin vaikka kuinka! Kiitos kommentista Sirpa <3

      Poista
  5. Tuo kirsikoiden lisääminen mutakakkuun raikastanee kakun makua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin juuri :) Kiitos kommentista, Elämää Onnenpähkinässä, ja mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. oi kiitos ohjeesta varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kannattaa kokeilla :)
      Kiitos kommentista Irma <3

      Poista
  7. Kirsikka on minun suosikki...voih, ja tumman suklaan kera vastustamaton yhdistelmä!!
    Taidankin kokeilla tuosta jonkun gluteenittoman version..
    kiitos ohjeesta ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin suosikkimakuni on kirsikka, vähän kaikessa..
      Kyllä varmasti löydät jonkun gluteenittoman ohjeen mihin voit soveltaa kirsikoita :) Kiitos ihana Susanna <3

      Poista
  8. Oihoi nälkäinen massu täällä kurahtelee ja totaa NAM <3 Upeaa alkanutta viikkoa Tuulikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Tiia <3
      Minä niin tykkään herkkuhetkistä, varsinkin tämmöisistä ;) Sinulle samoin ihanaa viikkoa!

      Poista
  9. Näyttää ja kuulostaa herkulliselta.
    Toisaalta, voisiko(han) kirsikat vaihtaa johonkin muuhun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti - vaihtoehtojahan on vaikka kuinka. Miten ois jouluinen mutakakku piparkakkumausteilla tai rusinoilla, viikunoilla.. hmm..
      Kiitos, Orvokki <3

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!