Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

torstai 10. tammikuuta 2019

Tästähän se taas alkaa



 
Kylvökausi on aloitettu, ja muutamia taimiastioita on piilossa viherkasvien takana. Lisävaloa tietenkin tarvitaan, ja käytössäni on pari punaista valoa antavaa kasvilamppua.

 
 
Makea suippopaprika
 
Paprikan siemenet irrottelin kaupan paprikoista, eli tänä vuonna kasvatan tavallista makeaa suippopaprikaa, lajia en tiedä.
 
Chilipaprika erotica
 
Tämän paprikan siemenet sain ystävältä, kuului olevan satoisa ja hyvänmakuinen. Viime kesä oli paprikoille mainio, saatiinhan lämpöä roppakaupalla.
 
Ryhmäsamettikukka Marigold Orange
 
Laitoin tulemaan vähäsen samettikukkaa, pääsiäistä varten - keltaista väriä tuomaan. Usein nimittäin unohtuu  rairuoho laittamatta, joten samettikukat korvaavat mainiosti asian. Alla jonkun vuoden "pääsiäiskori" , kaivelin arkistosta.

 


Näiden lisäksi olen kylvänyt ahkeraliisan itse kerättyjä siemeniä ja zinnia Zaharaa, koekylvöä varten, koska ajattelin että on hyvä tietää lähteekö yksikään siemenistä itämään. Itse kerätyistä zinnioista iti ruokalusikallisesta siemeniä vain 4 kappaletta, joten kylvöä tehdessäni voin kylvää huoletta  kaikki keräämäni siemenet, mikä tieto pitää muistaa merkitä ylös. Jos ahkeraliisat itävät, jätän niitä jonkin verran kasvatukseen ja loput pitäisi heittää pois. Hyvä testata siementen itävyys ajoissa, niin ei sitten tule yllätyksiä. Eli kylvöinnostuksen voi käyttää näin hyödyksi. Kaikki yllä mainitut kylvöt tein neljä päivää sitten  joten ne lähtivätkin vikkelästi kasvuun!

Valkoista ja lilaa lumihiutaletta kylvin tänä aamuna, ja tarkoitus olisi kylvää vielä hopeavitjaa ja hopeavillakkoa, koska ne ovat mahdottoman hidaskasvuisia.
Tässä aikaisimmat kylvettävät, tämän jälkeen pidetään tauko ja jatkettaisiin sitten helmikuun lopulla kenties, jollei suunnitelmat muutu. (Muuttuvat ne kumminkin)


Tämmöiset suunnitelmat nyt täällä, eli onpa vaan mukavaa mennä kevättä kohti! Iloa ja valoa viikkoonne, ystäväni!



49 kommenttia:

  1. Kasvun ihmettä odotellessa ja lupaus keväästä jo ilmassa!
    Ihanaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna <3
      Mukavaa loppuviikkoa sinne!

      Poista
  2. Nonni, nyt se sitten alkoi - tätä ehdin jo odotella! Nyt on keväthurma sitten ihan täydessä vauhdissa. Nauratti tuo, että koekylvöt - eihän niitä raski heittää koskaan pois! Itävyys toki on vaihteleva, mutta aina itää 😉🌸😸. Nyt jäänkin odottelemaan tilannetiedotuksia kasvuhuoneestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niih, taas tässä kävi näin. Tai oikeastaan juuri niin kuin pitikin :) Keväthurma päällä siitäkin huolimatta etten muista tänä vuonna aurinkoa vielä nähneenikään.
      Takavuosien tapa; pitää laittaa siemeniä niin paljon että varmasti joku itää - ei pidä paikkaansa enää nykyisin. Jotain on siis opittu.
      Ylimääräiset taimivauvat ovat niin söpöliinejä, että täytyy melkein silmät kiinni heittää niitä pois - muuten niiden kanssa on lirissä.
      Tilannekatsauksia alkaakin tulemaan aina sopivin välein, odotas vaan .. ;)

      Poista
  3. Nytkö jo, no ei kai muuta kuin onnekasta kylvökevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt laitoin! Joka vuosi suunnilleen saman kaavan mukaan. Kiitos sinulle, Tuula :)

      Poista
  4. Sinulla onkin siellä jo kasvatus hyvässä vauhdissa. Pitää varmaan hankkia noita kasvilamppuja, niin saisi itsekin aloitettua taimikasvatuksen ajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ilman kasvivaloja ei kyllä pärjää. Onneksi ne eivät maksa paljoa, jos on valaisinrunko jo valmiina.

      Poista
  5. Hienoa! Kohta päästäänkin sitten taas ihastelemaan taimihuoneen viidakkoa :) Minä meinasin laittaa pelargonien juurelle tänä vuonna hopeavitjaa ja alkuperäinen suunnitelma oli ostaa pari taimea heti kun vain jostain löydän ja pistokkaista lisätä, mutta pitäisiköhän kuitenkin kasvattaa ne ihan siemenistä...? Taimia tarvittaisiin kuitenkin tosi monta eikä se pistokkaista lisääminenkään niin nopeaa ole, varsinkaan jos en löydä taimia ennen huhtikuuta mistään. Tiedätkö, miten helposti sen siemeniä löytyy kaupoista vai pitääkö tilata netistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, taitaa viidakko tulla taas tänäkin vuonna, vaikka kuinka päättää olla maltillinen. Mutta kun on mukavaa kokeilla tätä ja tuota ;
      Minä tilasin SiemenVesalta ja tulivat kahdessa päivässä kotiin postilaatikkoon, mikä on loistavaa palvelua! Kannattaa laittaa nekin pian, koska ovat hitaita lähtemään alkuun. Kivijalkakauppoihin siemenet tulevat aika myöhään joten ei kannattane jäädä odottelemaan.

      Poista
  6. Hurjan sööttejä nuo juuri mullasta nousseet topakat taimet. Se kasvun ihme tuo iloa ja tyytyväisyyttä elämään.Sitten aikanansa taimia ei sitten millään raaskisi heittää pois. On kokemusta tästä, kun yksi kevät kylvin aivan liikaa chilejä. Joten melkein piti pakottaa ihmisiä ottamaan chilin taimia vastaan ja taas vastaan. Hieno idea nuo samettikukat pääsiäiskoristeena. Kivaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimivauvelit on ihania, ja miten mukavaa niitä on hoivailla <3 <3
      Siemenpussissa ei taida paljon siemeniä olla, mutta jos ottaa tuoreista hedelmistä, niin silloin tulee kylvettyä liikaa kun ajattelee ettei kaikki kuitenkaan idä.
      Jostain syystä en muista koskaan laittaa ajoissa/ollenkaan rairuohoa pääsiäiseksi. Mielessä on tietty aina jotain muuta ;)
      Mukavaa loppuviikkoa sinne!

      Poista
  7. Joo-o, varmaan viikonloppuna starttaa täälläkin esikasvatus chileillä. Siemeniä täytyy kyllä vielä tilailla lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, chilitkin kannattaa laittaa heti ensimmäisenä. Täälläkin jotain on jo tilattu..

      Poista
  8. Näkee, että taimesi ovat saaneet valoa, kun ovat noin tukevia. Suloiset kasvinlapset saavat omatkin kylvösormet syyhyämään, mutta maltan mieleni vielä, koska en halua kasveja sisälle kissojen ja koirien kiusaksi. Hieno samettikukkakori.
    Kaikkea kivaa loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonvaloa ei olla pahemmin saatu vielä tämän vuoden puolella, joten pitää turvautua keinovaloon, ja tietysti muutenkin.
      Kissat ovat kyllä aika vihulaisia, jotenkin pitää vain yrittää suojata taimet ja mullat uteliailta tassuilta ja hampailta.
      Kiitos, samoin sinne mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  9. Siitä se alkaa. Ihailin viimekesän? upean värisiä ahkeraliisojasi, sellaisia todella voimakkaan pinkin värisiä. Ei sinulle olis sattunut jäämään niiden siemeniä? Haluaisin ostaa jos onnistuu millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemensekoituksia löytyy, vaan valkoinen on kateissa. Laittelen sinulle lähipäivinä sp:a, kunhan kartoitan tilannetta.
      Kiitos Maatuska mielenkiinnosta :)

      Poista
  10. Nytkö ne jo itävät! Täällä vielä joulukuusi kukoistaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo, tarkoitus olisi saada satoa jo juhannukselta. Paprika on niin kovin hidaskasvuinen..

      Poista
  11. Siitä se alakaa! Siulla onkin niin upeat esikasvatukset kevväisin. Kahtelin tuosta siemenkirjeestä ottamiani siemeniä ja jotkut pitäs helemikuulla laittoo esikasvatukseen. Silloin alotan mie purkkien kanssa häärätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kevät, se on nyt alussa vaikka oikeastaan talvihan vielä on.
      Oikein mukavia kasvatushetkiä sinulle myös, sitten kun päätät aloittaa <3

      Poista
  12. Viime vuonna luulisi olleen hyvä vuosi paprikoille, minulla näyttikin että iso sato olisi tulossa, mutta ne eivät koskaan kerenneet valmiiksi asti. Jälkikäteen epäilen että kasvit olivat liian tiiviisti kasvihuoneessa, eli eivät saaneet tarpeeksi valoa. Tänä vuonna uusi yritys. Pitäisikin vissiin laittaa ajoissa. Tuo siementen itävyyden testaus on järkevää, mutta siitä tulee se ongelma, ettei itäneitä raaski heitää pois. Lopputuloksena on taimia jotka on kylvetty liian aikaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tahtoo paprikat kasvaa aina liian lähekkäin, jolloin ei auta muuta kuin karsia liikoja lehtiä pois.
      Joskus käy niin, etteivät siemenet idäkään, eikä enää ehdi hankkia uusia, se on ikävää. Joskus on myös sattunut niin, ettei ostamassani siemenpussissa olekaan niitä siemeniä mitä siellä pitäisi olla.
      Jotenkin sitä pitäisi vaan raaskia heittää ne ylimääräiset pois, vaikka vaikeaa se on..

      Poista
  13. Nopsasti ovat itäneet :) ! Minäkin huomasin nyt tänä aamuna että kaikki neljä kylvämääni paprikaa olivat itäneet. Voi, kun iloistuin!!
    Pitääpä kokeilla myöskin tuota kaupan paprikoista.. jotain keltaista sorttia :)...
    Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi ollakin hyvä aika kylvää, vaikka en kuukalenterista katsonutkaan.
      Kyllä, se on oikea juhlahetki kun ensimmäiset koukut ilmestyvät mullan pinnallle, sitä tunnetta ei voi sanoin selittää :) Eiköhän nuo kaupan paprikat onnistu ihan samalla tavalla, vaikkei lajia tiedäkään, luulen.
      Kiitos sinulle Ripsu, ja mukavia kylvösuunnitteluja sinnekin!

      Poista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua poistun vahingossa kommenttisi kännykkää käyttäessäni, anteeksi. Muistan kuitenkin mitä kirjoitit, ja vastaan sinulle paremmalla ajalla. Nyt olen töissä kahvitauolla.

      Poista
    2. • Sanoit että sielläkin sormet syyhyää kylvösten pariin, mutta olet vielä malttanut olla kylvämättä. Kuitenkin blogini innostamana sanoit, että pitäisi lähteä kauppaan ostamaan paprikan siemeniä.
      - Hieno juttu, että sain sinutkin innostumaan - paprika on hidaskasvuinen ja kun aloittaa varhain ja valo-olosuhteet ovat kunnossa, onnistuminen on taattua :) Mukavia kylvösuunnitteluja sinnekin, ja kylvöjä sitten kun päätät aloittaa.

      Poista
    3. Lohdullista, että muillakin on vikkelät sormet. Mitään vaarallista ei sattunut.
      Sormet syyhyävät edelleen ja siemeniä on tullut osstettua, mutta mitään ei ole vielä multaan päässyt. Tyttären muutto on niellyt ylimääräistä aikaa riittämiin. Alkavalla viikolla on tarkoitus ryhtyä siementen kylvöön, vihdoinkin.

      Blogissani on sinulle haaste. Käy kurkkaamassa, jos kiinnostaa.

      Poista
    4. Kiitos, käynpä kurkkaamassa - jännää ..

      Poista
  15. Kiitos paljon, Suvi!
    Samoin sinne myös mukavaa viikonlopun odotusta.

    VastaaPoista
  16. Hyvin naamioorut taimiastiat. En ensi hoksannukkaa.
    Vauhrikasta itämistä.
    Jos yrittääs sinnitellä ens kuun loppupualelle. Jättiverbeenalla ja kelloköynnöksellä vois sitte aloottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän kisu (6kg, kuvassa) oli näköjään käynyt taimiastioilla jo, argh..
      Helmikuun loppupuolen kylvöt kuulostavat hyvältä. Millainenhan tuo jättiverbena olisi, en ole koskaan kokeillut.. Ja kelloköynnös on aivan ihana!

      Poista
  17. Nyt se siis alkoi, kyllä on mielenkiintoista seurata sinun kylvöjäsi. Minulla kun ei ole vieläkään sitä kasvihuonetta nämä saa jäädä . Kiva idea tuo samettikukat pitäisiköhän minunkin niitä laittaa kylvöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoi, ja tätä aikaa oli jo vähän odoteltukin, onpa mukavaa :)
      Hei, nytpä tuli mieleen että kerran tein itse tiipii-mallisen kasvihuoneen ja siellä tomaatit kasvoivat pari ensimmäistä vuotta, ennenkuin sain oikean kasvihuoneen. Miltäs kuulostaa..?
      Laita ihmeessä sammareita - ne ovat varmoja ja hyviä!

      Poista
  18. Kohta siellä on taas upea kukkaloisto! Minun pitäisi kylvää Cornwallin ostokseni jossain kohdin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kesä on suosiollinen kukkasille ja kaikelle.
      Mitähän ihanaa sinulle on tulossa.. ollaan kuulolla :)

      Poista
  19. Kiitos, marja-terttu 😁
    Mukavalta tuntuu jälleen käydä kohti kevättä - oikein kutkuttavan ihanaa oikeastaan 🌱
    Ihanaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  20. Kevään tunnetta! Jess!

    VastaaPoista
  21. Mahtava vuoden aloitus, söpöjä taimivauvoja tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu!
      Kaiken lajin vauveliinit ovat niin ihania <3

      Poista
  22. Pääsiäiskori on niiiiin pääsiäistä, että heti ilo ja toivo mielessä ailahti. Aaah kevät! Puutarhuri osaa ottaa kevään ja kesän odotuksesta kaiken irti, ja onneksi me ei-viherpeukalotkin saamme niistä tuloksista nauttia.
    Ja kissasi on söpö!
    Iloista ja puuhakasta kevään odotusta, Tuulikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäinen on vasta huhtikuussa, mutta silti päätin toimia jo nyt kun aika kuitenkin hurahtaa niin nopeasti.
      Talvihan vielä on, mutta eikös kouluissakin alkanut KEVÄTlukukausi, ja kevättalvi alkaa kaikilla silloin milloin se sydämessä tuntuu <3
      Kiitos Eeva kommentistasi, ja oikein mukavaa kevät-ajan alkua sinnekin!

      Poista
  23. Jee kevättä rinnassa. <3 Ihana karvainenkin olento siellä lopussa. Kivaa viikonloppua Tuulikki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvaolento ei ole vielä huomannut että emäntää kevättää, paitsi joku oli kyllä käynyt taimilaatikolla - en käsitä milloin kun huoneen oven olen pitänyt visusti kiinni - omituista..
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle Tiia <3

      Poista
  24. Sinulla onkiin hyvässä vauhdissa taimikasvatus.Minä viime vuonnakin ihailin sinun kasvamia kukkia.Toivotavasti tulee paljon aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma. Nyt onkin tammikuu kulunut vauhdikkaasti - hyvä kun perässä ehtii pysytellä :)
      On niin mukavaa käydä toisten blogeissa ihailemassa kasvatuksia, sinullakin niin kaunista!
      Aurinkoa toivotaan, ja sitähän sitähän varmasti saadaan kunhan helmikuu joutuu..

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!