Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

maanantai 27. helmikuuta 2017

Päivitys taimihuoneesta



Laitan tähän juttua joistain kasvatuksistani, lisää on tulossa - kunhan kasvu edistyy..

 
Olipa hyvä, että latvoin Plantagenista ostamani riippaverenpisarat ja
tuoksupelargonin heti niiden kotiuduttua. Nyt niissä on paljon uusia versoja.
 
 
 
Otin muutamia pelargonin latvapistokkaita
juurtumaan kissanhiekkaan.
Laji kuvastaa tämänhetkistä mielentilaani,
Happy thought
 
 
Paprikat tahtoisivat jo isompiin ruukkuihin.
 
 
Huonosti lähtivät kaupan mustasilmäsusannan siemenet itämään.
 
 
Kokeilen vielä näitä omia siemeniä,
josko ne on yhtään parempia.
 
 
Petunia Kabloom deep blue kurkottelee valoa kohti.
 
 
Nämä seitsemän kelloköynnöstä koulin aamulla omiin ruukkuihinsa,
vielä on lisää itämässä. Näitä ei ole koskaan liikaa -
paitsi taimihuoneessa huhti-toukokuussa kun ne lyöttäytyvät kavereiksi jokaisen vierustoverin kanssa.
 
 
Keijunmekkoja taitaa myös tulla ihan riittämiin,
näitä on kolme tämmöistä taimilaatikkoa.
Se on niin kaunis!
Voi olla, että osan laitan jo kohtapuoliin amppeleihin kasvamaan.
 
 
Tänä vuonna lumihiutaleitakin tulee ihan riittämiin.
Tässä jo koulitut taimet..
 
 
Tässä emokasvi on iloisesti siementänyt talvetettavaan ruukkuun.
Jos olisin tämän tiennyt, en olisi tilannut ollenkaan kalliita siemeniä mistään..
Täältä taimia on hyvä poimia kuin marjoja maasta :D
 
 
Latvapistokkaasta juurrutettu -
kokeilin juurrutusgeeliä - hyvin toimii.
Olisi varmaan toiminut ilmankin, tiedä häntä :D
 
 
Sitten on vielä margariinirasiallinen koulimattomia pikkutaimia.
Nämä on laitettu jostakin käsittämättömästä syystä -
ehkä pelkona on ollut etten tänä vuonna saa yhtään lumihiutaletta itämään..
Joskus näinkin päin!

 
Ja onhan täällä vielä yksi talvetus-lumihiutale,
en ole sitä raaskinut heittää pois, jos siitä vielä jotain tulisi..
 
Tämmöisiä kuulumisia taas tänään täältä Tuulikin puuhamaasta. Hommat jatkuu, varmaan seuraavaksi tomaattien merkeissä. Paitsi kaksi tomskun tainta on jo varaslähdön tehneet. Puolalainen Promyk, aikainen, herkullinen ..
 
 
Ovat kyllä aika reppanoita kuvassa, mutta tärkeintä että ovat hengissä :D Täytynee laittaa lämpöä lisää taimihuoneeseen, nyt siellä on ollut 18-19 astetta.
 
Oikein iloista hiihtoloma/talvilomaviikkoa niille, kenellä se on. Ja muille oikein ihania helmikuun viime päiviä. Minulla on vielä muutama viikko kunnes saan pari päivää vapaata viikonlopun lisäksi. Ne päivät todennäköisesti menevät vihertöissä eli parhaalla mahdollisella tavalla :DDD
 
 
Tämän kirjoitteli, ja kuvia laitteli
Tuulikki
 
 

20 kommenttia:

  1. Oi miten hienosti sinulla on jo kasvin alkuja.Hienoa taimi kasvatusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aloittanut jo aikaisin tammikuulla, joitain laitoin ihan heti tammikuun alussa. Paprikakin on niin hidas, että laitoin sen jotta saa satoa ennen syksyä. Mukavaa hommaahan tämä on! :D

      Kiitos RaijaAnnikki :)

      Poista
  2. Täytyypä kokeilla tuota kissanhiekkaa pistokkaille. En ole ymmärtänyt että sitä voisi käyttää. Mulla on ollut lumihiutaletta joskus myös ja nyt kaduttaa kun en ole ostanut siemeniä. Joskus olen omistakin kokeillut ja hyvin on lähteneet itämään. Tuo petunia on jo ihmeen suuri. Mulla vasta nyt itäneet ja vähän vihreää. Kelloköynnös ensi kokeiluna sitävastoin ei ole vieläkään näyttänyt itämisen merkkejä vaikka toista viikkoa ollut mullassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, mutta kannattaa käyttää ns. moler kissanhiekkaa mikä on punertavaa. Kelloköynnös on joskus hitaanlainen. Minä liotan siemeniä vuorokauden vedessä ja huuhtelen sitten liman siemenen ympäriltä pois, jottei siemenkoppa jää versoon kiinni. Joskus ne kuivuvat hyvinkin tiukkaan. Odottele vaan, kyllä sieltä pian vihreää putkahtaa..

      Poista
  3. Oi kamala. Tässä tulee ihan taimikateus! Kääk, miten komeita taimia sinulla on! Mun keijunmekot eivät ole itäneet ollenkaan ja mahtavatko itääkään. Paprikasta ei ole tietoakaan. Tomaatit ovat vielä pussissa. Kelloköynnös vasta pilkistää. Sulla on huikeat taimet! Hyvä, sie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ei kai kamalaa.. ;DD Minä en ole koskaan saanut kaupan keijuja itämään, en tiedä mikä syynä. Itse kerätyt itävät parhaiten, samoin ahkeraliisan kohdalla. Ei ole vielä hätiä mitiä, minäkin vasta suunnittelen tomaattien laittamista, ja kelloköynnöksen varsinaisia taimia vielä odotellaan itäväksi, muutaman laitoin aiemmin kun olin malttamaton. Vielä on varsinaiset kylvöt tekemättä, mutta ahtautta on tiloissa täällä - pitänee ottaa jonkunlainen mielikuvitus käyttöön.. ;DD

      Kiitos sinulle, Satu .

      Poista
  4. Niin ihania ja komeita pikkutaimia! Hyvältä näyttää, toden totta! Sinulla on mustasilmäsusannastakin omia siemeniä, minä en ole koskaan kerännyt. Kukkiminen on alkanut varmaankin niin myöhään, tai sitten en ole huomannut katsoa josko sellaisia olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin tänään lisälämpöä huoneeseen, katsotaan mitä tykkäävät.. Paprika ainakin tykkää varmasti.
      Mustasilmäsusannaa kannattaa laittaa ajoissa, koska sitä voi latvoa pitkin kevättä, ja se vaan tuuhistuu siitä! Sama pätee kaikkiin köynnöksiin.

      Kiitos paljon, Maalaistyttö.

      Poista
  5. Kyllä on terhakoita taimia sinulla. Eikä taida tulla pulaa lumihiutaleen taimista;)
    Minäkin käväisin plantsussa nappaamassa muutaman pistokkaan petuniaa ja verenpisaroita. Ekaa kertaa kesäkukkia pistokkaasta kasvattelen. Saa nähdä, miten onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, viime vuonna olin hukkua kelloköynnöksiin, nyt kai näihin. Jotain kivaa joka vuosi ;D
      Eihän noita pistokkaita voi vastustaa, varsinkin kun ne ovat tarjouksessa, missä "pitää" ostaa kolme kappaletta :D Varmasti onnistut pistokkaiden kanssa!

      Kiitos, Puutarhamyyrä.

      Poista
  6. Johan on mahdottomasti ja mahdottoman hienoja taimia ja pistokkaita. Kyllä sinulla tulee olemaan kaunis kesäpiha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tänä keväänä monenlaisia "varaslähtöjä" , vaan pääkylvö on vielä edessä ja tila senkun vähenee.. ääk!
      Toivotaan että kesä on suotuisa kaikille ja kaikelle :D

      Kiitos, Sirkku.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Ihan hyvältä näyttää, paitsi tänäkin vuonna miinanköynnökset näyttävät huonoja merkkejä, kun ovat kasvaneet 10 cm:n mittaisiksi, mikä lie..

      Kiitos, Tuija.

      Poista
  8. Siellähän ollaan jo pitkällä. Omat kylvöt vasta ajatuksen tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on vasta aluillaan, hyvä on miettiäkin mitä laittaa. Minullakin on muutamia lajeja kokeilussa taas, mitä ennen en ole laittanut. Ihana kevät-aika alkaa ja kylvöt ne siintää mielessä vaan..

      Kiitos, Kurjenkello.

      Poista
  9. Voi miten ihanan suloisia pikkutaimia ja paljon, paprikat jo noin upeita!

    Täälläkin on hiljalleen herätty kevääseen, pelakuiden pistokkaita laitoin jokusen ja valeunikon siemeniä kylmäkäsittelyyn, paprikat vasta kylvän ... no ehtivät hyvin vielä.

    Tämä kevät on niin ihanaa aikaa, päivät kuluvat ihan siivillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paprikoille on nyt annettava huomiota, kohta ne ovat pitkin pituuttaan siellä. Vaihdettava ainakin isompiin ruukkuihin nyt ja sitten vielä toisen kerran myöhemmin.
      Ihana herätä kevääseen, nyt sen tuntee jo ihan konkreettisesti kevätauringon paistaessa niin lämpimästi :D
      MInä otin tänään sinivaleunikon kylvöksen lämpimään kylmäkäsittelystä, ja nyt jännätään sitten alkaako sieltä mitään ilmestyä. Ihan uusi tuttavuus, ja sitä on pakko saada nyt!

      Aika on kulunut todella nopeasti, ei uskoisi millään että huomenna alkaa jo maaliskuu!!

      Kiitos, Kivipellon Saila.

      Poista
  10. Tämä on niin mannaa sielulle ja silmille :) Hyvässä kasvussa ovat kaikki taimesi ja isoja! Lumihiutaleista eikä keijunmekoista tule puutetta. Kasvulamppu sinulla näyttää olevan, minä yritän kasvatella ihan tavallisen keittiön työvalon alla. Ovat hengissä ja kasvuakin on tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta - ihanaa köydä kurkkailemassa toistenkin kasvatuksia ja nähdä missä mennään :) Nyt näyttää onnistuvan lumihiutaleet, viime vuonna ne muutamat mitkä jäljelle jäivät, alkoivat kukkimaan vasta elokuulla.. Kyllähän se kasvilamppu auttaisi, varsinkin kun aurinko ei ole taas näyttäytynyt moneen päivään. Mutta hienoa kun olet onnistunut ilman sitäkin! 😄

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!