Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

perjantai 2. joulukuuta 2016

Neljä kuvaa vuodesta



Sain Kivipellon Sailalta kivan haasteen näin alkutalven pimeyteen. Tähän haasteeseen tartuinkin heti, kun ei tuolla pihalla ole oikein mitään kuvattavaa, enkä jouluakaan ole vielä alkanut laittaa. Täällä kuljen pimeästä pimeään, eli aamulla aikaisin lähden töihin, ja kun palaan, on aurinko laskenut jo tunteja sitten. Ja nyt on viikonloppuisin ollut muita asioita niin paljon ettei ole kehdannut koneen äärellä paljon aikaansa viettää. Hyvin vielä ehtii kuitenkin joulua laitella, koristella taloa sisältä ja ulkoa, ja sitten ihan lähellä joulua alkaa jouluruokia ja leivonnaisia suunnittelemaan, ihanaa!

Saila laittoi liikkeelle haasteen, jonka tarkoituksena olisi kuvata neljä vuodenaikaa, aiheen ei tarvitse välttämättä olla samasta kohteesta vaan ajatuksena vain on kuvata vuodenajat ja kuva voi olla vanha tai uusi. Saila oli kuvannut valtavan ihania omppupuita, joista hänellä on kuvasarjakin seinällä. Hieno idea - taulusarja joka kestää vuodenajan vaihtelut :)

Ensin ajattelin että laittaisin joka vuodenajasta mieluisamman kuvan, mutta olen niitä kuvia tänne laittanut jo niin paljon, että kaivoin esiin kuvat yhdestä kukkapenkistä vuoden ympäri. Ja olenhan minä kukkapenkeistäkin laittanut ainakin miljoona kuvaa, mutta kukat ovat vaan se minun juttu :) . Enkä malta olla kertomatta kuvista yksityiskohtia - kukkahöperö kun olen :DD

 
Keväällä 2013,
 silloin tipu-aitaa ei vielä ollut.
Keltaista kevätesikkoa, narsissia ja vuohenjuurta.
Myöhemmin tähän on istutettu krookuksia, helmihyasinttia ja lumikelloa.
Ja tänä syksynä laitoin tulppaaneita,
koska halusin kevääseen muutakin väriä kuin keltaista.
 
 
Tässä kuvassa on ainakin harjaneilikkaa, myskimalvaa, samettikukkaa,
liljaa, itsestään levinnyttä ukontulikukkaa, ihmekukkaakin siellä näkyy takana.
 
 
Syyskuu 24. päivä 2016
Saa nähdä millaista tulppaanien kukintaa tulee keväällä -
 tähän kukkapenkkiin upposi toistasataa kappaletta.
Merkkasin sytyketikkuihin tulppaanien lajit,
jotta keväällä sitten tietää mikä mikin on.
Leikkasin kukkineiden kasvien jäänteet vasta tulppaaneiden jälkeen,
jolloin näin paremmin tyhjät paikat.
 
 
Näin se lumi peittää kaiken alleen,
kunnes vuoden kiertokulku alkaa jälleen alusta.
 
 
 
Kiitos Kivipellon Saila -
laitoit niin kivan haasteen matkaan, että tätä on ilo lähteä jatkamaan!
Laitanpa haasteen siis seuraaville mukaville bloggaajaystäville:
 
 
Ihanaa viikonvaihdetta kaikille!
Sunnuntaina ollaan jo toisessa adventtisunnuntaissa, kylläpä aika rientää . .
 
 
 
 

16 kommenttia:

  1. Sailan haaste on kiva ja sinä toteutit se hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between. Tämä haaste oli tosiaan kiva :)

      Poista
  2. Kiva haaste ja kauniit kuvat. Mukavaa viikonloppua sinulle. Oletko huomannut, että blogissani on puutarhakirjojen arvonta? Käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli A .
      Kylläpä onkin nämä haasteet, ja arvonnat niin kivoja juuri nyt :) Kävin osallistumassa hienoon arvontaan!

      Poista
  3. Olipa kiva kun otit haasteen vastaan ja kuvasarja oli tosi kaunis, toteutus upea! Vaikka en ole keltaisen ystävä, kaipaan kevättä ja noita raikkaita kevään kukkijoita! Vaikka talvenkaan ystävä en ole, on kuitenkin suuri rikkaus, kun meillä on nuo neljä vuodenaikaa, onhan talvi meille tarhureille suunnittelun, haaveilun ja 'levon' aikaa!

    Kaunista toista adventtia, Tuulikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila! Noita juttuja piti vähän miettiä ja minullahan oli selvääkin selvempi asia että kukkasistahan kaikki lähtee.. :)
      Kyllä olisi yksitoikkoista jos olisi aina kesä. Rikkaus tosiaan nämä neljä vuodenaikaa, ja talvi suo sitä lepoa kesän uurastuksista.
      Hyvää toisen adventti-sunnuntain illan jatkoa <3

      Poista
  4. Kaunis kuvasarja ja kaunis kukkapenkki! Hienosti olet suunnitellut vaihtelua istutusalueeseen vuodenaikojen mukaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Aliina <3 Tuntuu että nuo kukkapenkit elää ja muuttuu vuosien myötä, nytkin on tulossa sinne tulppaanikevät, toivottavasti..

      Poista
  5. Ihanat keltaiset ja keväiset kukkijat ensimmäisessä kuvassa!
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu :) Tuo kukkapenkki alkaa olla jo niin vanha että kohta olisi jo aika nostaa välillä ne kukat ylös, ja vaihtaa paikkoja - vaan tulipa laitettua niitä tulppaaneitakin vielä sinne. .

      Poista
  6. Haaste otettu vastaan, kiitos! :))

    VastaaPoista
  7. Kiitos haasteesta. Vasta nyt ennätin lukemaan haasteen ja vastaanpa siihen heti, etten unohda :)

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!