Kasveillakin voi olla tunnearvoa

Jotkut kasvit puutarhassa ovat aivan erityisiä. Sanomattakin on selvää että kaikki itse omin käsin kasvatetut ovat niitä kaikkein rakkaimpia. Tunneside voi syntyä myös kasveihin mitkä on saatu. Usein kyseistä kasvia hoitaessa, huoltaessa muistaa juuri sitä ihmistä,  keneltä kyseisen kasvin on saanut.

Tätä asiaa mietin kun katselin kahta tienvarressa olevaa terijoensalavaa koiran kanssa lenkillä käydessäni. Siksi otin luettavakseni muistiinpanokansioni mihin olen pyrkinyt tallentamaan tietoja kasvihankinnoistani vuosikymmenien ajalta. Koska silloin ei tietokoneita liiemmin ollut, aloin kirjoittamaan muistiinpanoni käsin mappiin. Myöhemmin olen antanut itselleni kiitosta siitä etten ole muistiinpanojani siirtänyt tietokoneelle missään vaiheessa. Nyt tiedot ovat käsinkosketeltavassa muodossa, ja mukana myös piirroksia, lasten kiiltokuvia, karttoja, kasvien hoito-ohjeita, kasvitilauksia ja muuta mukavaa.

Muistiinpanot alkavat pian pihanrakennuksen jälkeiseltä ajalta, vuodesta 1991. Olipa mukavaa tarttua välillä toisenlaiseen aineistoon läppärin tai tabletin ruudun sijaan, muistilehtiö ja kynä kädessä. Sen jälkeen tietysti kokosin tiedot tänne.

Puutarhamme on perustettu pian sen jälkeen kun talo valmistui 1988. Alun perin tontillamme oli sakea koivumetsä. Siitä se sitten lähti - aluksi kasveja ei lähdetty hakemaan puutarhamyymälöistä vaan tuttujen ja sukulaisten kautta, koska rahanmenoa oli siihen aikaan muutenkin.

Tuoksuvatukka  Rubus odoratus

Tuoksuvatukka oli ensimmäinen pihaamme tuotu pensas, sitä lajia saatiin miehen lapsuudenkodista  niin paljon kuin viitsittiin istuttaa. Siihen aikaan ei puutarhamyymälään ensiksi menty, vaan katsottiin olisiko kenellä meille jotain antaa. Myöhemmin todettiin että se oli viheliäisesti leviävä pensas mitä ei olisi kannattanut istuttaa kuin pihan laitamille tai ihan yksittäispensaaksi tilavaan paikkaan jolloin ruohonleikkurilla olisi päässyt kiertämään sen ympäri. Niitä istutettiin kaikenkaikkiaan yhdeksän kappaletta pihan eri osiin, ja myöhempinä vuosina niitä karsittiin reilulla kädellä. Lisäksi sen vanhat versot - kun vadelmasukuun kuuluu - on hyvä poistaa keväisin. Ei ole maailman mukavinta hommaa. Jäljellä on enää neljä kappaletta, joiden ympäri pääsee ruohonleikkurilla. Kaunis se on kukkiessaan, vaan toivoisin kukkien määrän olevan runsaslukuisempi. 

Pihlaja-angervo Sorbaria sorbifolia

Toinen samantyyppinen kasvi on pihlaja-angervo mihin pätee samat säännöt kuin edelliseen. Sen kanssa olin tosin varovaisempi, koska sen ovelat maanalaiset juuret pääsevät luikertelemaan salakavalasti pitkänkin matkan päähän emokasvista kasvattaen taas uuden yksilön. Pari kasvia on istutettu todellakin aivan pihan laitamille ja saivat levitä taakse, metsään päin. Kukkii alkukesästä ja kukka on valkoinen huiskilo. Tätäkin kasvia saatiin miehen lapsuudenkodista niin paljon kuin tarvittiin.

Nyt vaan sattuu olemaan niin, että tämä on luetteloitu vieraslajiksi,  ja todellakin ymmärrän miksi. Se täytyy hävittää mm. lupiinien, kurttulehtiruusun ja jättipalsamin lailla. Kaikkia niitä meillä kasvaa, olivathan ne aikoinaan suosittuja ja haluttujakin kasveja kotipihan näköesteeksi. Olen jo ryhtynyt tarvittaviin hävitysoperaatioihin ainakin jättipalsamin ja lupiinin kanssa. Yksi kurtturuusukin on pihasta lähtenyt - ei ollut ihan helppo homma muuten.. Kaunishan lupiini on, mutta minä ainakin katselisin ojien pientareilla mieluummin horsman kuin lupiinin kukintaa. Samoin villivadelma ei saisi peittyä vieraslajien alle. Jospa silloin yli 30 vuotta sitten olisi puhuttu vieraslajeista, niin oltaisiin päästy helpommalla. Joku on joskus "viisaasti" sanonut että haluaisi mieluummin katsoa pellon pientareella lupiinia kuin nokkosta tai voikukkaa. No, mielestäni ei se aivan noin ole.  Jätetään nyt tämä kantaaottava puheenaihe sivummalle ja pysytään aiheessa.

Humala eli salkohumala Humulus lupulus

Tämän kasvin latinankielinen nimi on todella helppo muistaa jostakin syystä. Itselle se on ainakin jäänyt hyvin mieleen. Tätä kasvia aikoinaan kävimme keräämässä metsästä. Se ei kasva villinä metsässä, vaan sieltä mistä sen löysimme, tiedettiin että siinä paikassa on sijainnut joskus talo. Entisaikaan sitä kasvoi lähes joka torpan pihassa. Ihan emme omin luvin sitä ottaneet (no, vähän vain otettiin :) vaan tiedettiin että maan omisti sittemmin seurakunta, joten vähän lievitystä saimme asiaan kirkollisverojen muodossa.  

En kanna huonoa omaatuntoa tekosesta, vaan ajattelin että humala siellä metsän siimeksessä saattoi tukahtua metsään, ja se oli sen kasvin lorun loppu. Tämä siis ikäänkuin pelastettiin sieltä ja nimenomainen humalasuku voi jatkua meidän pihassa. 

Suomenröyhytatar Aconogonon x fennicum

Tässä myös yksi kasvi, jonka antaja on usein mielessä. Muistan hyvin kun kaivettiin tätä yhdessä naapurin pihalta, kaivonrenkaan ympäriltä joskus 90-luvulla. Tämä leviää helposti ja on hyvä peittämään puutarhan ei-toivottuja näkymiä kuten kompostia, roskakatosta tms. Meillä ei sellaista tarvetta ole joten se saa olla ihan reilusti koristekasvina pihalla.  Erittäin kaunis kukkiessaan, maljakossa soma jos raaskii ottaa. Kylläpä kannatti lukea tästä lajista Wikipediasta, on  nimittäin vanhaa kantaa Pohjois-Karjalasta. Mainiota! Kiitos Liisa <3

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Ihan ensiksi täytyy todeta, etten olisi uskonut tämän kasvin olevan myrkyllinen, ennen kuin luin siitä Wikipediasta. Tämä kasvi on levinnyt pihaamme naapurissa olevasta mummonmökistä, mikä kuuluu nykyisin pihapiiriimme. Tästä muistan mökin entisen omistajan, jolla oli juuri näitä perinteisiä kasveja pihallaan. Ensin tulee keväällä sinivuokot, sitten lemmikit, kielot ja nyt akileijat samaan paikkaan. Vuodet vierivät ja vuodenajat vaihtuvat ja jokainen kasvi kukkii omalla vuorollaan. Näin se menee.

Hämykuunlilja Hosta undulata

Kiva latinankielinen nimi tällä. Sanasta undulata tulee mieleen ihan jotain muuta kuin kasvi. Joskus mietityttää mistä nuo latinankieliset nimet koostuvat, mutta eiköhän niillä liene ihan looginen selitys. Tämän kasvin sain alunperin kälyltäni, muistan kun otettiin yksi sivuverso keväällä heidän pihaltaan, pihaportaiden syvennyksestä. Siitäkin on jo aikaa muutama vuosikymmen ja olen ehtinyt jakaa tätä paikkaan jos toiseenkin. Yksi pitkä kukkapenkki alapihalla on nykyään ainoastaan tätä samaa kasvia, koska halusin penkin helppohoitoiseksi. Suureksi kasvaessaan sen alla olevat rikkaruohot peittyvät ja kuolevat sen lehtimassan alle. Kiitollinen kotipihan kasvi hieman varjoisempaan paikkaan. 

Rohtoraunioyrtti Symphytum officinale

Jälleen pieni ihmetyksen aihe latinakielisen nimen suhteen. Kuuluu nimittäin lemmikkikasvien ryhmään. En voi muuta sanoa kuin että höh. No mikäs siinä. Tämän sain aikoinaan toiselta kälyltäni, jonka juuri hankitun talon pihapiiristä tämä kasvi löytyi. Haimme yhdessä kasvin nimeä, eikä silloin käytössä ollut nettiä mistä asian olisi voinut tarkistaa. No kyllähän kasvin nimi pian selvisi Otavan Suurta Tietosanakirjaa selaamalla, mikä on edelleen mainio tietolähde kasvien tunnistamiseen ja muidenkin tietojen hankintaan. Tätäkin olen jakanut moneen paikkaan koska kukinto on todella kauniin värinen, ja aika erikoinen sävyltään.

Rusopajuangervo Spiraea x billardii

Tämän kasvin hain ensimmäisten joukossa, silloin pihan alkuaikoina lapsuuskotini pihalta.Tämä on hyvin kiitollinen kuivan paikan kasvi, jolla voi hyvin rajata pihan eri alueita. On mainio aidannekasvi mutta leviää voimakkaasti juurivesoilla. Olen kylläkin saanut tämän pysymään kurissa versoja leikkaamalla juuresta. Keväisin leikkaan kasvista edellisvuoden kukinnot, se on ehdoton edellytys tulevalle kukinnalle. Kuvassa oleva kasvusto on syksyllä leikattu matalaksi, ja nyt se tänä keväänä puskee ihan mahdottomasti uutta versoa. Joskus leikkaus kannattaa ehdottomasti. Tätäkin on pihassamme useassa kohdassa. Lapsuuskodista tuoduilla kasveilla on tunnearvoa kaikista eniten. Sieltä on peräisin myös yksi omenapuu ja tuotiinpa sieltä myös hopeapaju ja juhannusruusu, mitä meillä ei enää ole. Juhannusruusulle ei löytynytkään sopivaa paikka, joten istutin sen alapihalle missä oli hiukan varjoisaa. Joskus voi tapahtua niinkin, että vuosikausia (tai -kymmeniä) oleva kasvi on uinunut maassa, kunnes se yhtäkkiä pongahtaa ilmoille kuin tyhjästä. (Sitä ihmettä voisin odotella)

Vuorenkilpi Bergenia Saxifragaceae)

Tätäkään kasvia ei ole ostettu, vaan sain tämän kolmannelta naapurilta. 

Häneltä sain myös maksaruohoja, bellistä ja soikkovuorenkilpeä. Tätä vuorenkilpeä olen jakanut myös moneen paikkaan, tykkään kovasti. Yhden mielipiteen tästä kasvista kuitenkin antaisin. Tätä ei kannata istuttaa kovin laajalle alueelle - näyttää ihan salaattipenkiltä. Mieluummin siis sinne, tänne kivoihin kohtiin. Esim. kallion koloihin, kellarin ovenpieleen (minulla on) tai muuten pienesti. Naapureilta saaduista kasveista tulee mieleen se, että silloin kun lapset olivat pieniä, tuli oltua enemmän tekemisissä naapureiden kanssa juuri lasten vuoksi. Samanikäisiä kun oli täällä meidän kylällä paljon. Ajat muuttuvat, työelämä kutsui eikä aikaa enää ollut kyläilyille ja lapset sittemmin muuttivat kotoa. Näin se menee. Huom. toinen sama toteamus tässä postauksessa. Kolmas tulee todennäköisesti pian.

Terijoensalava

Olen kasvattanut nämä kaksi (samankokoista,  kuva vääristää) puuta oksapistokkaista. Vesilasissa juurrutin ja istutin aina joka vuosi suurempaan ruukkuun. Talvehtivat ulkona kasvimaahan istutettuina. Vielä on kaksi muuta tulossa, kunhan pääsevät teini-iästä yli ja ruukuistaan ihan oikeaan maaperään.

Oksat sain äidiltäni, joka oli kasvattanut aikoinaan samalla tavalla muutamia salavia itse. Kun käytin äitiäni meillä keväällä puutarhavierailulla, hän ei muistanut puita vaan kun kerroin puiden tarinan hän totesi "Voi mahdotonta!" 

Vuodet vierivät ja puut kasvavat. Näin se menee.

Tästä aiheesta minulla olisi aineksia vielä, mutta taidan lopettaa tällä kertaa tähän. (Todellinen syy: sade lakkasi ja tekee mieli ulos.) Jatkan toisessa postauksessa kunhan ehdin, tai on innostusta. Tähän lopuksi vielä toteamus että kyllähän kasvit, joilla on oma historiansa kerrottavanaan, ovat niitä pihan rakkaimpia kasveja.  

Näin se vaan on. 😏