Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Harjoitusta uudella bloggerilla


Jonkin verran täällä blogimaailmassa on ollut keskustelua blogger-uudistuksesta, joten päätin minäkin tulla tänne lataamaan muutaman kuvan pitkästä aikaa. Koko alkukesä on ollut niin kiireinen ja uuvuttava töiden puolesta, jotta pidempiä postauksia ei ole tullut tänne laitettua. Onneksi tilanne on jo vähän helpottunut. Niin, koska blogger-uudistus on tullut jäädäkseen, on minunkin niin kuin toistenkin opeteltava sitä käyttämään.

  • Ensimmäinen postausyritys näytti nyt kaatuvan siihen etten saanut kuvaa tulemaan ollenkaan. Monet ovat valitelleet kuvan latauksen hitautta, joten en usko että se ihan minuutteja vie, vai kuinka? Jätän tämän postauksen nyt ilman kuvia juuri siitä syystä, tai yritän myöhemmin uudelleen. Jos kuvat todellakin avautuvat niin hi-taas-ti, voi olla että postaukseni ovat tästä lähtien yhden kuvan postauksia.








Toinen postausyritys toi tullessaan kuvat ensimmäisestä yrityksestä, no hyvä kun tulivat kerralla kaikki😁. Esikatselukaan ei näemmä onnistu kuten ennen, joten yllätykseksi jää minkälainen postaus täältä sitten loppujen lopuksi tulee. Ennakoin kyllä vähän ylimääräistä tulevan ja kuvat ovat eri linjassa. Teen tätä tabletilla, jolla en postauksia yleensä tee koska olen kokenut tämän melko hankalaksi. No nyt hankaluuksia todellakin riittää - jatkan uuteen bloggeriin tutustumista ja onneksi tänään on sunnuntai ja enemmän aikaa. 
Lopuksi toivottelen kaikille oikein mukavaa kesäkuun loppua 🥰🌻🥰🌻🥰

19 kommenttia:

  1. Hyvin näkyvät kauniit kuvasi. Kokeilin uutta bloggerversiota jonkin aikaa ja palasin sitten vanhaan. Lähinnä siksi, että tunnisteiden lisääminen ei tahtonut onnistua. Tai parhaimmillaan sain yhden tunnisteen. Esikatselu toimii uudessa versiossa. Samat toiminnot löytyvät kyllä uudestakin versiosta, mutta osa vähän eri paikoista. Kuvien lataamisen hitaus ärsytti. Latasin kuva kerrallaan, koska useamman kuvan yhtäaikainen lataaminen vasta ottikin aikaa. Minusta uusi versio on käyttäjän näkökulmasta hitaampi ja jotkut toiminnot useamman klikkauksen takana.
    Kokeilin uutta versiota sekä pöytäkoneella että läppärillä. Ero ei ollut kovin merkittävä.
    Ajattelin pysyä vanhassa versiossa ainakin siihen saakka, jos/kun uuteen pakotetaan.
    Aurinkoisia kesäkuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tulee otettua nykyään vain kännykällä, jolloin niitä tule napsittua mennen tullen eikä vartavasten niinkuin digikameran kanssa joten niitä kertyy puhelimeen paljonkin - kunhan vain tulisi käytettyä..
      Juu olisihan uudessa bloggerissa opettelemista mutta jos mahdollista, niin jatkan ilman muuta entisellä mallilla. Tuntuu vaan että nyt on tehty uudistusta vain uudistamisen vuoksi, en ainakaan minä näe tässä vaiheessa syytä miksi se olisi parempi kuin entinen. Minulla ainakin tabletilla tehdessä teksti ja kuvat hyppivät milloin mihinkin ja hermot menee. Usein lataankin vain kuvat ennalta tabletilla tai kännykällä kaikki kerralla ja läppärillä sitten teen tekstin. Juu kuten jo sanoinkin, jatkan minäkin entiseen malliin.
      Kiitos toivotuksesta, aurinkoisia puutarhapäiviä toivottelen sinullekin!

      Poista
  2. Minäkin pysyn vanhassa kunnes on pakko käyttää uutta sillä voihan käydä niin että uudistus jää kun kukaan ei käytä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minäkin. Tuntuu että tämä uudistus ei nyt oikein olisi se paras mahdollinen vaikka kaikkeen tietysti tottuu.

      Poista
  3. Hyvin onnistui 😊
    Olen tehnyt molemmilla. Uudella kuvat latautuu tosiaan hitaasti ja useampi tosi hitaasti. Pikku hiljaa alkaa löytyä toimintoja, kuten kuvan suurennos ym. Otin tunnisteet käyttöön vasta nyt, kun uudisti ulkoasua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kokeilin aamulla vain tabletilla, joka sekin on minusta joskus aivan mahdoton, mistä johtunee. Voihan sitä kokeilla vielä joskus ihan huvin vuoksi, niin alkaa tottua.

      Poista
  4. Ihania kuvia, orvokkisi ovat toinen toistaan kauniimpia! En ole edes kokeillut uutta bloggeria, katsotaan loppuuko bloggaaminen vai selvitäänkö joskus vaikeuksien kautta voittoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku <3 Orvokit ovat kauniita, mutta niissä on ihan mahdoton työ nyppiä kuihtuneita kukkia pois, samoin petunioissa. Vielä kun on ollut todella, todella kuivaa, niin aika tahtoo mennä kastelussa.
      Jos vaan mahdollista pitää tämä entinen malli, niin ei hätää..

      Poista
  5. Kiva kuulla että sinäkin olet jo kokeillut. Toistaiseksi jatketaan täälläkin sillä vanhalla, kunnes toisin "määrätään". Kiitos paljon Suvi ja kaunista kesää sinnekin!

    VastaaPoista
  6. Kauniit kuvat! Vaaleanpunainen orvokki on erityisen söpö. Minä käytin uutta bloggeria varmaan kolmisen viikkoa, mutta palasin nyt takaisin vanhaan, kun en vain kokenut uutta missään suhteessa vanhaa paremmaksi. Tai no, ehkä kännykällä oli helpompi bloggerin lukuluettelon kautta käydä lukemassa toisten blogeja, mutta se ei riitä vielä siihen, miksi jatkaisin uuden version käyttämistä. Kuvien hidas latautuminen ja turhien klikkailujen suuri määrä ovat uuden version suurimmat puutteet käytettävyyden kannalta. Toivottavasti eivät pakota vielä siirtymään uuteen versioon, vaan parantelevat sitä käyttäjäystävällisemmäksi. Mukavia kesäkuun viimeisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna. Minullaon kaikki orvokit noin neliön kokoisessa kivikkopenkissä mutta olen nyt sitä mieltä että loppujen lopuksi orvokki olisi paras yksittäiskasvina ruukussa. Saa enemmän huomiota erikseen istutettuna kuin suurissa ryhmissä. Tämmöinen huomio/ajatus tuli nyt mieleen.
      Juu ei minullakaan ole nyt enää halua aloittaa uudessa bloggerissa, toivottavasti parantelevat sitä vielä vaikka ei mitään vikaa ollut entisessäkään.

      Poista
  7. Ihanan paljon kasvilavoja sinulla ja kauniit kuvat kukista. Olen minäkin kokeillut muutaman kerran uutta bloggeria, suurin ongelma on ollut saada postauksen nimi tai otsikko kirjoitettua johonkin. Hidaskin on, juuri noissa kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo kasvilavat helpottavat kitkemistä, mutta kuivina kausina saa olla kastelemassa alituiseen, joten en tiedä palaanko vielä joskus entisenlaiseen kasvimaahan.
      Juu, monikin on sanonut juuri samoin. Ei hyvä tämä uusi.
      Kiitos marja kommentista ja mukavaa heinäkuun alkua.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Voi kiitoksia Susanna. Lisää kukkakuvia tulee kunhan ehtii laittamaan tänne..

      Poista
  9. Ihanannäköisiä kuvia! Hyvä kuulla teidän muiden kommentteja uudesta bloggerista, ennen kuin lähtee itse isommalti kokeilemaan. Tai valitettavasti täytynee sanoa ei-niin-hyvä, sillä tähänastisten kommenttien pohjalta tuntuu, ettei uudessa ole oikein mitään ylivoimaista ominaisuutta nykyiseen verrattuna. Täytyy toivoa, että tämä vanha versio saa jäädä vaihtoehdoksi uuden rinnalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä että monelta taholta on tullut keskustelua asiasta, ja huomioita. Ei todellakaan ole mitään tarvetta uudelle, ainakaan jos minulta kysytään. Toivottavasti saa itse sitten valita kumman ottaa ja kumman jättää.

      Poista
  10. Komeita kuvia. Pitääkö minunkin tutustua uuteen bloggeriin, onkohan se juttu mennyt multa ohi ??? Pitänee katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun käsittääkseni ei ainakaan vielä sinne ole pakko mennä, mutta käypä kurkkaamassa ja kerro sinäkin mitä mieltä olet..

      Poista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!