Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kevään merkkejä


Kuten monissa muissakin puutarhablogeissa on käyty pihakierroksella tutkailemasa kevään merkkejä, niin minäkin kävin vaikka lunta on vielä pihalla paikka paikoin. Eilen illalla haravoin vähäsen ja samalla mietin että koskahan syksyllä istuttamani lumikellot oikein putkahtavat maan pinnalle. Vielä ei siis näy merkkiäkään niistä, joten odottelemisiin.

Tulppaaneja, helmililjoja ja joitain muitakin mukulakasveja tuli syksyllä laitettua maahan, joten eiköhän sieltä kukin vuorollaan ala heräilemään. Krookukset sen sijaan ovat jo kukassa, ja metsän laidassa sinivuokot aluillaan. Hienoa kun nämä kaikkein pienimmät ja tavallaan heiveröisimmät saavat nyt ihan ensimmäisenä kaiken mahdollisen huomion, ja ansaitusti.

Mikä onkaan juuri nyt ihanampaa kuin käyskennellä pihamaalla ja metsikössä nuuhkimassa ja kuvailemassa kevään heräämistä! Tässä minun kuvailujani tänään

 

 
 
 
Parvitulppaanit ovat kauniita miniatyyrikasveja.
 
 
Kuolanpionin alkuja.
Tästä kasvista tykkään ihan mahdottomasti :)
 
 
Harmaamalvikki on oikein sitkeä, pirteä kasvuunlähtijä.
 
 
Tähän pitäisi nousta lumikelloja ja muscareita
mutta näy ei. Vielä ainakaan.
 
 
Makrolla kuvasin pitkästä aikaa joitain versoja -
löysin uskomattoman kauniita värisävyjä.
 
 
 
Marjatuomipihlaja eli  saskatoon
 
 
Tämä ja seuraavat terttuselja
 
 
 
 
 
 
 
Toivottelenpa kaikille oikein mukavaa viikon jatkoa
ja ihania hetkiä luonnossa ja puutarhassa!
*Tuulikki *
 

8 kommenttia:

  1. Kyllä siellä teilläkin näyttää kevät iloisesti heränneen! Mukavaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku
      Pikkuhiljaa sieltä se kevät hiippailee meidänkin kulmille :)

      Poista
  2. Onpa teillä keväistä! Täytyisi varmaan itsekin jalkautua avoimin silmin kevättä tarkastelemaan kasvillisuudenkin puolelta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kävin haravoimassa pihalla, ja se olikin niin nautinnollista..:)
      Kiitos Susanna

      Poista
  3. Oi oi miten ihanan keväistä teillä on. Eli teillä on jo todellakin kevät - ihanaa. Hyvää pääsiäisen odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on jo ihan ovella, olisi vaan lämpimämpää niin vauhdittaisi sipulikukkien kasvua..
      Kiitos, Anneli A

      Poista
  4. Kauniit kevät kuvat.Hyvää pääsiäistä sinne kukkien kasvun odotteluun.

    VastaaPoista

Iloisen onnellista, lupsakkaan leppoisaa,
hymyävän herttaista, rauhallisen rentouttavaa,
nauravan hyväntuulista päivää Sinulle! Kiva kun vierailit sivullani!